Arkkitehtuurin historian emeritusprofessori ja arkkitehti Tore Tallqvist kartoitti Vanhan kaupungin rakennukset. Kartoituksen pohjalta laadittiin 1980- luvulla rakennuksille tuolloin ajankohtainen suojelukaava. Kaava pohjautuu osin alueen ominaisuuksiin ja vanhojen palovakuutuskirjojen tietoihin. `Tammisaaren Vanha kaupunki, ohjeita ja suuntaviivoja rakennusten kunnostamiseen` -teksti jaettiin kaikille Vanhan kaupungin kiinteistöille. Rakennusten erilaiset tyylisuunnat, aikakaudet ja yksittäiset lisärakenteet esiteltiin täydennettyinä huolto- ja lisärakennusohjeilla.
Seuraavat tekstit ovat otteita Tore Tallqvistin laatimasta tekstikokonaisuudesta
Kalastuskylä ja satamapaikka
Sijainti määritti Vanhalle kaupungille sen ominaispiirteet. Kaupunki kasvoi Pohjan lahteen pistävän kooltaan valtavan hiekkaharjun äärimmäisen niemen nokalle. Luultavasti niemellä asui jo keskiajalla kalastajayhteisö hirsimökeissään. Alukset Revalista ja muualta pysähtyivät kalastussatamassa. Kaupunki kasvoi torin ja kirkon etelä- ja länsipuolelle. Kustaa Vaasa myönsi Tammisaarelle kaupunkioikeudet vuonna 1546.
Kaksikymmentäviisi vuotta kaupungin perustamisesta ja verovelvollisia oli paikalla vain neljätoista, tosin verotettavia ihmisiä oli kolmetoista enemmän kuin hevosia. Silloin tapahtui kaupungin kannalta jotakin merkittävää. Tammisaari siirrettiin Raaseporin kreivikunnan alaisuuteen. Kreivikunnan residenssi alueena elettiin seuraavat 110 vuotta kovin vaatimattomasti. Matalien talojen yllä kohosi puukirkon tervattu paanukatto. Vanhimmat talot olivat yksinkertaisia hirsitaloja, nekin kertoivat kaupungin köyhyydestä.
Rahvaan rakennustyyli
Raskaitten koettelemusten jälkeen 1750 luvulla oli Tammisaari edelleen vaatimaton 500 asukkaan kauppakaupunki. Kaupungille tyypillisten elinkeinojen kuten kaupankäynnin, käsitöitten ja merenkulun rinnalla kaupunkilaiset pitivät viljelypalstoja, harjoittivat karjanhoitoa ja kalastivat. Useimmat kasvattivat pihoillaan humalaa ja pihapiirissä pidettiin eläinsuojaa. Tulliaitauksen ulkopuolella viljeltiin peltotilkkua ja rannalle kyhättiin oma venevaja. Asukkaat saivat rakentaa talonsa vapaasti kaupungin alueelle. Talot olivat yleensä yksinkertaisia hirsitupia, hellahuoneita tai parihuoneita. Katujen varteen pystytettiin ulkorakennukset. Tontteja reunustivat kaikenlaiset rakennelmat, varsinaisia lankkuaitoja ja portteja ei tehty. Tammisaarelaisten ei tarvinnut välittää yleisestä rakennussäädöksestä ”yhteisön parhaaksi ja maan kaunistukseksi”. Näin kaupungista kasvoi omanlaisensa maalaismainen idylli.
Kaupankäynti ja merenkulku kehittyvät
Tammisaaressa oli 1700 luvun puolivälissä 114 kotitaloutta ja 99 rakennettua tonttia. Merenkulku Tukholmaan oli tärkeä elinkeinona, tosin asukkaitten ja rautaruukin vientitoiminta oli myös esteenä kaupungin kehitykselle. Nyt perustettiin pormestarin virka ja vuonna 1752 kaupunki sai valita itselleen uuden pormestarin. Tästä lähtien kaupunkilaiset velvoitettiin rakentamaan talonsa aikaisempaa kauniimmin ja kaupunkikuvaan sopivammiksi. Näin kohosivat paikalle ensimmäiset kaupunkimaiset rakennukset. Elinkeinot kehittyivät ja rakennustahti kiihtyi vuosisadan loppua kohti. Alati kehittyvä merenkulku toi mukanaan kaupunkiin nousukauden. Syntyi varustamoja ja telakkatoimintaa. Tuli myös rohkeita yrittäjiä, jotka toiminnallaan kohottivat kaupungin vaikutusvaltaa ja merkitystä. Pian vuosisatojen vaihteen jälkeen suhdanteet vaihtuivat ja nousua seurasi laskukausi. Vuonna 1820 oli Tammisaaressa 1200 asukasta.
Tammisaaren palo vuonna 1821
Vuonna 1821 Vanhaa kaupunkia kohtasi tuhoisa kaupunkipalo. Kirkko ja kolmetoista sen naapuritaloa paloivat perustuksiaan myöten. Katastrofin seurauksena määrättiin uudet varotoimet. Valtion virkamiehet vaativat Tammisaarta järjestämään entistä paloturvallisemman asemakaavan. Syntyi asemakaava joka osoittautui liian radikaaliksi ja epäkäytännölliseksi. Asemakaavaa seurattiin pelkästään palaneen kirkon naapurustossa. Isoa Kirkkokatua levennettiin onnistuneesti ja se on säilyttänyt näihin päiviin saakka nykyisen väljyytensä. Palon jälkeen levennettiin myös Pientä Kirkkokatua. Katukuvasta hävisivät kaksikerroksiset talot. Ja entistä useammin rakennettiin pihamaille leivintupia. Näin paloaltis leivinuuni muurattiin erilliseen piharakennukseen.
Uuden ajan alku
Ammattikuntalaitos lakkautettiin maassa 1868 ja samalla säädettiin elinkeinovapaus. Suuret muutokset vaikuttivat myös Tammisaaressa. Alkoi teollistumisen ajanjakso. Tenniskenttien takana ovat edelleen pystyssä 1800 luvun lopulla perustetun panimon hulppeat rakennukset. 1800 luvun puolivälin jälkeen oli kaupungissa vilkasta toimintaa monilla eri alueilla, poikkeuksena 1860 luvun nälkävuodet. Toimeliaisuus jätti jälkensä myös Vanhaan kaupunkiin. Kirkon vierustalle rakennettiin 1860 avoimet tasanteet ja kirkko ympäröitiin kivimuurilla. Samalla toteutettiin levennystyöt viereiselle Isolle Kirkkokadulle. Raippatori kunnostettiin 1863 täytemaalla ja 1871 kohotettiin myös Kalatoria maan siirroilla. Kirkon takaista puistoa kasvatettiin nykyiseen mittaansa vuonna 1880.
Aikakausien muutoksessa
Vuosisatojen vaihteessa Tammisaaresta kehittyi osittain pieni teollisuusalue. 1800 luvun puolivälistä vuoteen 1905 kaupungin väestömäärä kasvoi 60 prosentilla. Yhteiskunnan muutos heijastui myös Vanhassa kaupungissa. Yhä useampi sisusti vanhaan taloonsa liikehuoneistoja ja suurista asuinnoista sai remontoitua monta pientä vuokra-asuntoa.
Uusrenessanssi oli vuosisadan vaihteessa vallitseva rakennustyyli. Näille rakennuksille oli ominaista konehöylätty puutavara, T-ikkunat ja korkeat taitekatot ja leveät räystäät jotka erottivat vesikaton talon rungosta. Katot ja piiput päällystettiin peltikatteilla ja katto viistottiin kadun suuntaan.
Uusi aika
Yhteiskunta kehittyi nopeaan tahtiin Tammisaaressa aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Elinkeinona teollisuus yleistyi ja vuonna 1915 kaupungin väkiluku oli kasvanut, silloin täällä asui 3250 henkilöä.
Tyylisuuntana jugend syrjäytti vähitellen uusrenessanssin, ja oli hallitseva suuntaus ensimmäiseen maailmansotaan asti. Tältä ajalta tyypillinen tunnusmerkki rakennuksessa on T-ikkuna, jonka leveä yläosa on jaettu pieniin ruutuihin.
20 –luku kiinnostui rakennusten kunnostuksesta
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen rakennusten uustuotanto oli vähäistä. Pihapiirejä täydennettiin ulkorakennuksilla, joista muistona monia pihoja reunustavat edelleen tuolle ajalle tyypilliset harmaat sementtitiilitalot. Teollisen kukoistuksen rinnalla ruvettiin arvostamaan kaupungin esiteollisia ominaisuuksia. Kaikkea sitä mitä Vanha kaupunki edustaa. Jo tuolloin haluttiin säilyttää vanha kaupunkiympäristö mutta painopiste jäi ideoitten levityksen tasolle. Yksittäiset kiinteistön omistajat näyttivät esimerkkiä ja kunnostivat vanhoja pihapiirejä taloineen Vanhassa kaupungissa. Ajan yleinen henki kulki toiseen suuntaan ja niissä ajatuksissa muutos merkitsi uhkaa rakennusperinteelle ja vanhojen rakennusten kunnostukselle.
Asenteet rakentamiseen muuttuivat heti 1930 –luvun alussa. Tammisaareen rakennettiin kunnallinen vesijohtoverkosto. Pihapiirien keskeinen asumismuoto hävisi samalla kun vanhoihin asuinrakennuksiin asennettiin uudenaikaiset keittiö, kylpyhuone ja wc. Uutta rakennettaessa ei pihapiirin elintapa ollut enää suunnittelun lähtökohta. Vanhan kaupungin orgaaninen ja aikajanalla kerroksellinen rakenne oli uhattuna. Uusi rakennus sai vapaasti rikkoa vanhan asuinympäristön olemuksen. Tällainen pysyvä monumentti 30 –luvulta on kivilinna osoitteessa Liinakankurinkatu 10. Tontille vapaasti sijoitettu rakennus mursi Barckens Udden niemen vanhojen rakennusten tasapainoisen idyllin.
Kivilinnan rakennus ja Nahkurin verstaan purkutöitä seurasi sodan jälkeen vielä räikeämpiä esimerkkejä. Kivilinnan tyyliin rakennettiin yksittäisiä omakotitaloja ja jatkettiin tarpeettomia purkutöitä. Ison Kirkkokadun varrella vanhoihin hirsitaloihin asennettiin 50 –luvulla suuria näyteikkunoita. Onneksi heräsi myös halu suojella Vanhan kaupungin ainutlaatuista rakennuskantaa ja ympäristöä. Tammisaaren 400 vuotisjuhliin valmistui C.J.Cardbergin ja Th. Lindqvistin toteuttama vanhojen rakennusten inventaario. Myös uusi kaupunginmuseo edesauttoi rakennusten suojelupäätöksen syntyyn. Vuonna 1956 hyväksyttiin Vanhan kaupungin suojelukaava. Historiallinen näkökulma määritti tämän jälkeen puitteet tuleville suunnitelmille ja arkkitehtuurille.
Seitä seuraavina vuosikymmeninä on uudisrakennukset yritetty sopeuttaa perinteeseen. Tästä esimerkkinä uusi pappila rakennus (Iso Kirkkokatu 10). Rakennus valmistui 1956 ja se suunniteltiin yhteistyössä silloisen Arkeologisen komission, nykyisen museolaitoksen kanssa. Yksi tuoreimmista onnistuneista esimerkeistä Vanhassa kaupungissa on Motel Marinen rakennuskompleksi osoitteessa Kammantekijänkatu 1. Motellin rakennukset kertovat että alueelle voi rakentaa modernin kokonaisuuden joka sopeutuu kauniisti vanhaan ympäristöön. Onnistuakseen on huomioitava ympäristön vuosisatainen ilmeikkyys, tyyli ja arvo. Vaaditaan huolellista yksityiskohtiin asti paneutuvaa suunnittelua ja tietysti on täytettävä tämän ajan vaatimukset ja toiveet.